Sadetutkat ja sää mökillä

Sadetutka auttaa sään ennustamisessa mökillä ja lomalla

Kun suunnittelee kodin pihan muokkaamista, katon kunnostusta tai mitä tahansa työtä, jossa olisi mukava, että aurinko paistaisi taivaalta eikä sataisi vettä niskaan niin, suosi verkossa olevia sadetutki. Ne kertovat sadepilvien liikkeet Suomessa. Amatööri meteorologikin pystyy ehkä tekemään niistä jonkinlaista analyysia siitä, sataako illalla omalla kotipaikkakunnalla vai ei. Verkosta löytyy myös maksuttomia sadetutkia, joissa osassa on tehty myös automaattisia ennusteita tunnin tarkkuudella.

Mökillä lomailtaessa ihmiset ovat myös kiinnostuneempia säästä kuin kotona ollessaan. Mökin pihat ovat usein ne parhaat paikat lomalla ja niihin on panostettu aivan eri tavalla kuin kotona. Ehkä mökki onkin ainoa paikka, jossa pääsee kunnolla ulkoilemaan rauhassa. Varsinkin jos asuu kaupungissa kerrostalossa, niin ulkoilu mökillä korostuu ja haluaa nauttia sateettomista päivistä mökillä grillin ääressä ruokaa paistaen.

Tutkakuvissa erotetaan värillä erilaiset vesikuurot toisistaan. Tavallisesti punainen väri viittaa rankkasateisiin, keltainen kohtalaisiin sateisiin ja vihreillä/sinisillä alueilla sadetta on havaittu korkeintaan heikosti. Joidenkin sadetutkien ennusteet-osiossa on meteorologien laatimat muutaman tunnin päähän kestävät ennusteet, jotka perustuvat sääennustusmalleihin ja tutkakuviin.

Sadetutkat päivittyvät tutkasta riippuen 15 minuutin, puolen tunnin ja tunnin välein.

Ilmatieteen laitoksen sadetutka, otokset tunnin välein – http://ilmatieteenlaitos.fi/sade-ja-pilvialueet – https://fmi.fi

Testbedin sadetutka, tämän hetkinen – http://testbed.fmi.fi

Vaisalan sadetutka, otokset 2 tunnin välein – http://www.vaisala.com/keravaradar/default2h.htm

Helsingin Sanomien sadetutka, otokset tunnin välein http://www.hs.fi/saa